Ihanaa, kun kevät on vihdoinkin täällä Suomessakin. Favorablen kentät ovat jo sulaneet ja maastoilukin alkaa olemaan pian turvallista, kun routakuopat tasoittuvat.
Nyt on päällä oikea varsa kevät, kun tämän viikon aikana talliiin syntyi 2 tamma varsaa ja ennestäänkin nuorukaisia oli jo. 3-4 varsaa olisi vielä kevään ja kesän aikana oman tallimme hepoilla pyrkiä saamaan, mutta katsotaan mitä lämpö tuo tullessaan. Uudet neidit ovat muuten nimeltään Ruska Tähti eli Ruska ja Everlasting Bijou eli Eve. Mitäs pidätte?
Nyt on taas ollut tallilla vähän kiirusta, mutta kohta helpottaa! Villit viikonloppu kisatkin alkoivat tänään ja siellä nähtiin mahtavia hyppyjä, sekä päätä huimaavaa vauhtia. Onnekkaat voittajatkin ovat selvillä, mutta ne julkistetaan myöhemmin :)
Ei tässä tällä kertaa muuta, koittaka selvitä kevään sateista!
perjantai 17. huhtikuuta 2009
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Euroopan matka ja muutakin...
Nyt on suunniteltu meidän Euroopan matkaa ihan kunnolla. Ajankohta sovittiin huhti-toukokuun vaihteeseen ja lentoliputkin on varattu. Sattumalta samalle viikolle osui myös tallin remontti, jolloin talli alueelle rakennetaan Elisalle ja Sofialle asuinrakennus, joka toimii kesäisin myös leirien yöpymis tilana. Totta, järjestämme leirejä kesällä!
Myös tallialuetta muutetaan rakentamalla ori- ja tammatalliin 2 karsinaa lisää kumpaiseenkin ja 4 tarhaa, sekä 2 laidunta lisää. Miltäs kuulostaa?
Tämä tarkoittaa sitä, että talli on tuon viikon tauolla ja silloin vaihtuu myös ulkoasu. Hoitajat saavat hoidella sillon yms. mutta sivuille ei siis kunnolla pääse.
Suosittelen matkaan liittyen lukemaan tallin ilmoitustaulun, sillä tuomme mukana suuren hevoslauman, joisa pidämme vain pienen osan itsellämme ja suurinosa lähtee myyntiin. Kerroppa meille siis millaista hevosta etsit ja me yritämme matkalla katsoa osuisiko sellainen eteemme.
Ei enempää tällä kertaa ja huomenna tuleekin sitten isompi päivitys, sillä silloin ilmestyy huhtikuun hoitajakirje, maaliskuun hoitajan valinta, hevosten kisakalentereiden päivittelyä, samoin eläinlääkärin juttujen, 2 uutta hevosta ja hevosille VH-tunnuksia.

Blogin avaaminen :)
Elisan päähän pälkähti mahtava idea ja kerrankin se saatiin tuotua loppuun asti. Tallilla on nyt siis ihka oma blogi, johon Elisa ja Sofia kirjoittelevat tallin tapahtumista ja oman päivänsä kulusta satunnaisesti tai vähän useamminkin :)
Nyt meidän ei siis enää tarvitse kirjoitella työkirjaan vaikeasti vaan täältä voi jokainen käydä vähän kurkkailemassa mitä tallilla tapahtuu ja erinäisten remonttienkin aikaan voi kurkkailla mitä meille kuuluu.
Ei siitä sen enempää vaan katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin muotoon tämä muuttuu ajan myötä ja mikä tämän oikeaksi tarkoitukseksi sitten loppujen lopuksi tulee.
- Elisa ja Sofia

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)